Eläin taiteessa ja eläin taiteilijana, Kulttuurilehti Mustekala 2/2022 vol, 85
Numeron ovat toimittaneet Mustekalan toinen päätoimittaja Alonzo Heino ja kuvataiteilija-taidehistorioitsija Outimaija Hakala. Eläimet taiteessa ja eläin taiteilijana teemanumero löytyy täältä:
https://mustekala.info/teemanumerot/elain-taiteessa-ja-elain-taiteilijana-2-2022-vol-85/
17.10.2022 | | Pääkirjoitus
Ymmärtääkö tai kokeeko muunlajinen eläin taidetta? Ovatko taiteeseen liittyvät taidot ja estetiikan taju ihmiselle tyypillisten ominaisuuksien sijaan sittenkin eri lajeja yhdistäviä piirteitä ja kykyjä? Voiko eläin tehdä taidetta, tai olla taiteilijan kumppani teosten valmistamisessa? Miten ihmiset ja muut eläimet työskentelevät yhdessä?
Muun muassa tällaisia kysymyksiä tarkastellaan Mustekelan muunlajisia eläimiä taiteessa ja taiteen tekijöinä käsittelevässä teemanumerossa, jonka ovat toimittaneet Mustekalan toinen päätoimittaja Alonzo Heino ja kuvataiteilija-taidehistorioitsija Outimaija Hakala. Numeron keskeisenä pyrkimyksenä on lähestyä eläinteemaa monen eri aihepiirin näkökulmasta sekä erilaisten teoreettisten ja metodologisten viitekehysten kautta. Teksteissä ääneen pääsevätkin useat eri alan edustajat, jotka lähestyvät eläinaihetta omista ammatillisista lähtökohdistaan ja kiinnostuksen kohteistaan käsin. Ajatuksena on, että moninäkökulmaiset tekstit tukisivat ja rikastaisivat toisiaan.
Tavat kertoa ja kuvata eläimiä tai niihin liittyviä suhteita ovat vuosisatojen mittaan muuttuneet kulttuuristen käsitysten mukana. Eläimet ovat silti aina säilyttäneet asemansa yhtenä taiteen keskeisimmistä aiheista. Osassa teksteistä tarkastellaan historiaa, eri aikojen eläinkäsityksiä ja eläimiä koskevan tieteellisen ajattelun muovautumista. Sitä, minkä varassa nykyinen tietomme on kasvanut.
Numeron avaavassa tekstissä eläintutkimukseen erikoistunut sosiologi Salla Tuomivaara tarkastelee tieteen ja taiteen tapoja ja eroja lähestyä, kuvata ja kertoa muunlajisia eläimiä. Tuomivaara ottaa esille Theodor W. Adornon, joka asetti esteettisessä teoriassaan taiteelle haastavan tehtävän toimia yhteiskunnassa uutta ajattelua synnyttävänä herättelijänä. Tämä tehtävä lankeaa taiteelle sen vuoksi, että luonto ja eläimet ovat enemmän kuin teoreettiset käsitteellistämistavat paljastavat. Radikaalisti erilaisen ja eläimiä paremmin huomioon ottavan yhteiskunnan mahdollisuus riippuu yhä siitä, että tunnustamme kaltaisuutemme muiden eläinten kanssa ja ymmärrämme itsemme osaksi luontoa.
Historiallinen lähestymistapa on esillä myös numeron viimeisessä tekstissä, jossa Alonzo Heino käy läpi 1700-luvulla käytyä keskustelua ihmis–eläin-erottelusta ja eläinten taidokkuudesta. Ajanjakso on teemanumeron aiheen kannalta otollinen, sillä sekä eläimen että taiteen käsitteet olivat vasta matkalla moderniin muotoonsa. Heinon katselmus lähtee liikkeelle kartesiolaisen eläinkone-näkemyksen valistusaikana kohtaamasta kritiikistä, jonka jälkeen tutustutaan Hermann Samuel Reimaruksen teoriaan taidevieteistä eläinten tahdonalaisen toiminnan perustana. Katsaus päättyy taidevieteistä käytyyn aikalaiskeskusteluun. Esittelemäänsä historiallista taustaa vasten Heino pohtii eläinten taiteilijuutta koskevan kysymyksen merkitystä ja mielekkyyttä.
Kulttuurisessa ja yhteiskuntatieteellisessä eläintutkimuksessa ovat 2000-luvulla korostuneet muunlajisten aktiiviset näkökulmat sekä vuorovaikutus ja ruumiillisuus osana ihmisten ja muunlajisten välisiä suhteita. Perinteisen eläinkuvauksen rinnalla ajatus eläimestä toimijana vaikuttaa myös nykytaiteen tekemiseen muuttaen niin taiteilijoiden työskentelyn tapoja kuin teosten muotoakin. Monet tämän numeron kirjoittajista liittävät ajattelunsa osaksi eläinkäännettä: heidän teksteissään maailmaa ja sen ilmiöitä koetaan, tulkitaan ja ylipäätään toimitaan yhdessä muunlajisten eläinten kanssa.
Kirjallisuuden tutkija Helinä Ääri lukee kanoja käsittelevää kirjallisuutta kukkojensa Pulun, Hipsun, Aamun ja Kapteenin kanssa myötätuntoisesti heitä ja muita kanoja ajatellen. Samalla hän puolustaa eläinten oikeuksia ja nostaa kriittisesti esiin broilerin kasvatuksen epäkohtia. Suomalaisessa kirjallisuudessa on meneillään kanojen vuosi, sillä tänä vuonna on ilmestynyt useita kanoja kuvaavia kirjoja: Tiina Poutasen runokokoelma Kanakuoro, Päivi Liskin novellikokoelma Erään kanan tarina ja Heikki Ojasen aforistinen runoteos Sirpaleita kananmunan tarkoituksesta.
Äänitaiteilija, säveltäjä, muusikko ja tutkija Petri Kuljuntausta kirjoittaa äänikokeiluista ja taiteellisesta tutkimuksesta yhdessä muunlajisten kanssa. Hän kuvaa yrityksiään soittaa sammakoiden rinnalla, samalla pohtien eläinten tapoja tehdä tai osallistua musiikin tekemiseen. Hänen tavoitteenaan on löytää esitystekniikoita, joiden avulla muusikko tai äänitaiteilija voi liittyä mukaan luonnon ääniprosesseihin ja muunlajisten esityksiin tasavertaisesti, eikä omalla soitannallaan ääniympäristöä dominoiden.
Kansallisoopperassa tarpeistonsuunnnttelijana työskentelevä väitöskirjatutkija Pipsa Keski-Hakuni analysoi näyttämön eläinkuvia Pessi ja Illusia -baletissa. Ekokriittisen näkökulman avulla baletin hahmojen luenta avaa ”ei-ihmiskeskeisiä” kertomuksia ihmisten ja elämäämme ylläpitävän ekologisen todellisuuden välisistä suhteista, jotka tiedostavat ihmisen kategorisen epäpuhtauden – ihmisen limittymisen muihin eläviin ja elottomiin olentoihin sekä ihmisen riippuvuuden niistä. Tanssin kieli on kehollista ja riisuttu puhutun kielen ihmiskeskeisyyden rasitteesta. Voiko tanssin kielellä kerrottu tarina siksi tehdä paremmin oikeutta ei-inhimillisten eläinten esittämiselle?
Outimaija Hakala pohtii muunlajisten eläinten inhimillistämistä taiteessa. Kysymys inhimillistämisestä nousee väistämättä esiin eläimiä käsittelevän taiteen ja sitä ympäröivän puheen kohdalla. Toisen lajin edustajan omat piirteet ja intressit ohittava, ihmiskeskeinen ajattelutapa on haitallinen muille eläimille. Negatiivisesti latautuneesta asiasta voi kuitenkin olla myös hyötyä taiteen eläinkuvauksille, jos sen avulla luodaan ymmärrystä lisäävää samaistumispintaa ja myötätuntoa muunlajisia eläimiä kohtaan.
Numerossa otetaan myös perinteisiä taiteenlajeja laajempi näkökulma eläinteemaan. Sekä kauno- että käyttötaiteisiin lukeutuvaa arkkitehtuuria ei sovi tässä yhteydessä unohtaa, sillä monet muunlajiset eläimet ovat kautta aikojen osoittaneet huomattavaa taitoa nimenomaan rakentajina. Eläinmaailman rakennusmestareihin paneudutaan podcastin muodossa, jossa Alonzo Heino keskustelee eläinten rakennustoimintaan perehtyneen arkkitehti Juhani Pallasmaan kanssa.
Käyttötaiteena arkkitehtuuri palvelee erästä perustarvetta, jonka jaamme muunlajisten eläinten kanssa – nimittäin suojan tarvetta. Ruokakulttuuri ja gastronomia kytkeytyvät toiseen perustarpeeseen eli syömiseen. Vaikka kasvisannoksilla ja vegaanisilla ruokalajeilla on oikeutetusti yhä olennaisempi rooli myös ravintolakulttuurissa, fakta on, että myös eläinperäisillä materiaaleilla on edelleen vankka asema ruokakulttuurissa – paitsi fine-dining ruokataiteessa myös monissa ruokaperinteissä ympäri maailman. Tätä kontekstia vasten on mielenkiintoista kuulla, mitä eläinperäisten materiaalien parissa työskentelevät kokit ajattelevat eläinten merkityksestä ruokakulttuurissa. Tästä aiheesta keskustelevat kokit Tero Huotari ja Aldo Heino vapaamuotoisessa chat-dialogissaan.
Numeron kuvituksena on kuvataiteilija Tuija Teiskan (s. 1985) teoksia. Teiska on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi. Hänen taiteellinen työnsä on painottunut piirustuksiin ja veistoon. Teiskan tekniikoiltaan monipuolista työskentelyä yhdistävät ääriviivat, äärimmäisyys, kehollisuus, muisti ja seksuaalisuus, jotka toistuvat teoksissa. Teiskan teoksia voi nähdä pian Kajaanin taidemuseossa Musta tuntuu (rakkaus) -näyttelyssä, joka on auki 1.12.2022–5.2.2023.
Kukin numeron teksteistä tarjoaa erilaisen näkökulman ajankohtaiseen keskusteluun eläimistä ja niitä koskevasta tutkimuksesta. Tämä on ilahduttavaa, sillä emme ole lähteneet tavoittelemaan yhteislaulua, jossa jokainen kirjoittaja laulaa samaa säveltä. Kuljuntaustan tekstissään kuvaileman sammakkokuoron tavoin teemanumeron tekstit muodostavat pikemminkin moniäänisen kokonaisuuden, jossa jokaisen kirjoittajan äänen ominaislaatu saa kuulua. Tuloksena ei välttämättä ole yksinkertaisella tavalla miellyttävä sointu vaan pikemminkin kompleksinen harmonia jännitteineen. Mutta mielenkiintoiset asiat ovat monesti mutkikkaita.
Haluamme lopuksi vielä lausua lämpimät kiitokset kaikille numeroon osallistuneille tekijöille sekä Niilo Helanderin säätiölle, joka on tukenut teemanumeron julkaisua.